Olipahan taas ihastuttava kokemus! Katsoin Teemalta rockin klassikkolevyt sarjasta jakson, joka käsitteli The Band:in kahta ensimmäistä levyä. (Joitain poikkeuksia lukuunottamatta loistava sarja, joka jokaisen musiikin ystävän pitäisi katsoa ihan jo yleissivistyksen takia).
En voinut välttyä vertaamasta jossain määrin näitä 40 vuotta sitten tehtyjä levyjä ja levyjen tekijöitä tämän päivän tuotoksiin ja tekijöihin.
On selvä että tänä päivänä maailmassa on varmasti yhtä lahjakkaita ja kenties parempiakin soittajia kuin mitä olivat 60 luvun musiikintekijät. Rock- ja pop-musiikin tekeminen on nykyisin kunniallinen ammatti, mitä se ei välttämättä vielä 60 luvun lopulla ollut.
Mutta jotenkin minusta vain tuntuu, että 40 vuoden kuluttua ei tämän päivän Rock-musiikista välttämättä muisteta kovinkaan montaa nimeä, kun taas Band:in kaltaisten yhtyeiden musiikki elänee edelleen vielä vuoden 2050 tienoilla. (pitänee tarkastaa asia, kun vietän omia 100-vuotis päiviäni ja valitsen sinne musiikkia).
Kehityksen vinoutumisen on tietysti aiheuttanut nykyinen markkinavoimien ja trendi-pelle porukan johtama musiikkiteollisuus. Mutta pitäisikö syyllisiä etsiä myös kuulijoista? Kenen on syy, että radioasemat voivat pakkosyöttävät meille päivästä päivään soittolistoilta valittua musiikkia. Musiikkia joka ei vaadi kuulijoiltaan yhtään ajatusta tai edes keskittynyttä kuuntelemista.
Radiosta tulviva musiikki on pääosin kuin sosiaalidemokraattien vaalilupaukset. Makeaa ja tahmeaa, ja sisällöltään tyhjää. Sitä kuuluisaa Höttöä.
Sopiikin kysyä mitä tekemistä jollain idols-kilpailulla on musiikin luomisen kanssa. Missä vaiheessa musiikin tekemisessä on musiikillista lahjakkuutta ja luovuutta monin verroin tärkeämmäksi tullut esiintyjien stailaus, pukeutuminen ja ulkonäkö? (vrt kuva yllä)
Miksi soittajilta on viety usko siihen että he voisivat omalla tekemisellään luoda jotain uutta ja tärkeää?
